torstai 6. syyskuuta 2012

Etanapannu

Me ollaan vuosikaudet tehty etanoita tällä Pastanjauhajien ohjeella. Tulee tosi herkullisia! Pysytellään yleensä aika tiukasti tossa ohjeessa, tosin homejuustoa laitetaan usein vähän reippaammin ihan mututuntumalla. Mielestäni kannattaa muuten huuhtoa etanat hanan alla ennen pannuun laittoa. Näin niistä saa lähtemään mahdolliset "rapeat" kohdat, jotka eivät tunnu niin mukavilta suussa. Parhaalta etanat mielestäni maistuvat tuoreen patongin kanssa nautittuina. Tässä vielä ohje. Meillä siitä on yleensä riittänyt täytettä koko etanatölkilliseen (n. 16 kpl).

Sinihomejuusto-valkosipulietanat

12-16 etanaa (meidän pannuun mahtuu 12 ja yleensä tehdään siis 1,5 pannullista tästä täytteestä)
100 g voita
puoli punttia persiljaa hienoksi hakattuna
n. 100 g sinihomejuustoa
3 kynttä valkosipulia hienoksi silputtuna

Ota ihan aluksi voi pehmentymään huoneenlämpöön. Tämä kannattaisi oikeastaan tehdä jo hyvissä ajoin. Itse aina unohdan sen ja saatan käyttää voita ihan nopeasti mikrossa pehmentymässä. Kun on varsinaiseseti ruoanlaiton aika, laita ensiksi uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Laita sitten voi, silputtu persilja, homejuusto ja valkosipuli kulhoon. Sekoita niin, että saat aikaan tasaisen maustevoin. Sitten vaan laitetaan (huuhdotut!) etanat etanapannun koloihin ja päälle runsaasti maustevoita. Paistetaan uunissa keskitasolla 10 minuuttia tai kunnes maustevoi on kauniin rusehtavaa. Syödään patongin kanssa siten, että laitetaan etana patongin viipaleelle ja haukataan. Loppu patonkiviipaleesta käytetään siihen, että dipataan etanapannun koloon, jossa on vielä herkullista maustevoita jäljellä. Rasvaista ja ah niin herkullista! Olen kyllä miettinyt toisinaan, että voisi kokeilla tehdä tätä ilman etanoita ;) Suurin nautinto kuitenkin tulee siitä rasvan, suolan ja valkosipulin yhdistelmästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti