Suklaa-banaanimuffinssit

Suklaa-banaanimuffinssit

Meillä kävi muutama päivä sitten kummipoika äitinsä kanssa kylässä ja sillä verukkeella sen kunniaksi leivoin muffinsseja ja keksejä (niiden ohje tulee myöhemmin). Muffinssien ohje löytyi Nigella Lawsonin nettisivuilta täältä. Kommenteissa kehotettiin kokeilemaan kanelia tähän ohjeeseen, joten kokeilin sitä. 1 tl oli ehkä hieman vähän, koska en maistanut hirveästi kanelin makua valmiissa muffinsseissa. Tosin olen aikaisemminkin epäillyt makuaistiani. ;) Kannattaa kokeilla siis oman maun mukaan. Muffinssien kuorrutteeksi tein fudge-muffinsseista tutun suklaakuorrutteen, jonka ohje löytyy tästä postauksesta.

Suklaa-banaanimuffinssit

(12 kpl)

3 banaania
125 ml leivontamargariinia
2 kananmuna
100 g (n. 1,5 dl) fariinisokeria
225 g (n. 4,75 dl) vehnäjauhoja
n. 0,5 dl kaakaojauhetta
1 tl soodaa
1-2 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria

Muussaa banaanit esim. haarukalla. Sekoita sitten joukkoon leivontamargariini, kananmunat ja sokeri. Sekoita keskenään vehnäjauhot, kaakao ja sooda (taas tunnustan, että oikaisin ja heitin kaikki suoraan taikinan sekaan), ja sekoita taikinaan varovasti käännellen. Laita muffinssivuoat muffinssipellin koloihin ja täytä taikinalla. Paista 200 asteessa keskitasolla 15-20 minuuttia.

Valmista kuorrute ohjeen mukaan ja pursota jäähtyneiden muffinssien päälle.

Kommentit

  1. Helppo ohje innosti kokeilemaan näitä, ja en pettynyt! Ihan todella hyviä tuli! :)

    VastaaPoista
  2. Kiva, että lopputulos maistui! Meilläkin nämä katosivat aika nopeasti parempiin suihin :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit