maanantai 1. lokakuuta 2012

(Nopeaa) arkiruokaa: Kermainen kanavuoka

Arkiruoka-ideoista bloggaava Jokakokki oli viime viikolla tehnyt kermaista kana-perunavuokaa. Kuinka ollakkaan omasta jääkaapista löytyi tänään vanhaksi menevä broileripaketti, joten päätin sitten minäkin kokkailla tuota vuokaa tämän viikon sapuskoiksi. Päätin yhdistää tähän vuokaan kylmäsavulohipastakastikkeen aineksia, jossa voi mainiosti korvata kalan kanalla. Korvasin ohjeessa osan perunoista bataatilla ja tein ruoan maidottomana. Voin suositella, tämä(kin) on hyvää! 2-vuotias koemaistaja kommentoi, että "tämä on nannaa!" :)

Tässä vielä tarkemmin minun versioni Jokakokin kanavuoasta:

Kermainen kanavuoka

Kanasuikaleita 400 g
Perunoita n. 6 kpl
1 bataatti
1 sipuli
2,5 dl soijakermaa
1,5 dl vettä
kanaliemikuutio (laitoin 1/2 fond du chef-kupin)
Mausteita (minulla: suola,pippuri, curry, paprika)
1-2 pientä omenaa
loraus hunajaa
öljyä

Silppua sipuli. Laita paistinpannulle loraus öljyä ja currya, ja kuumenna. Kuullota sipuleita hetki pannulla ja lisää sitten kanasuikaleet. Paista kypsiksi ja lisää sitten soijakerma ja vesi. Anna porista liedellä jonkun aikaa. Lisää lopuksi vielä kuutioiksi pilkottu omena ja loraus hunajaa. Kastikkeen poristessa liedellä, kuori ja siivuta perunat ja bataatti. Laita kaikki ainekset uunivuokaan ja paista 200 asteessa noin 60 minuuttia. Minä sekoittelin ruokaa pariin kertaan kypsentämisen aikana.

1 kommentti:

  1. Sain vihdoin aikaiseksi koitettua tätä. Hyvää oli. Tein muuten ohjeen mukaan, mutta laitoin joukkoon 5 isoa herkkusientä, kun niitä sattui jäämään eilisen pitsaillan jäljiltä ja jätin kanaliemikuution pois. Tämä lisätään meiän perheen ruokalistalle :)

    VastaaPoista