keskiviikko 8. elokuuta 2012

Mutakakku ja hedelmäsalaattia

Tänään sukkasilla hipsuteltiin leivontakaapille ja esiin otettiin tutun ja turvallisen mutakakun ainekset. Tämä kakku on siitä hyvä, että siihen tulee ihan perusaineksia, jotka lähes aina löytyvät kaapista. Kakku on myös erittäin helppo ja nopea tehdä. Täydellinen laiskan herkuttelupäivän kakku! Tänään päätin pyöräyttää kakulle kaveriksi raikkaan hedelmäsalaatin, joka valmistui samalla kun kakku paistui uunissa.

Mutakakku

50g leivontamargariinia (esim. juokseva Sunnuntai)
50 g rypsiöljyä
2 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
3 tl vaniljasokeria
1,5 tl leivinjauhetta
2 1/4 dl jauhoja
3/4 dl tummaa kaakaojauhetta

1. Sekoita leivinjauhe, kaakaojauhe ja vehnäjauhot keskenään.
2. Vatkaa kananmunat ja sokerit.
3. Lisää leivontamargariini ja rypsiöljy, sekä kuivat aineet (voit käyttää siivilää paakkujen estämiseksi). Sekoita tasaiseksi.
4. Paista voidellussa ja jauhotetussa vuoassa uunin keskitasolla 17 minuuttia 200 asteessa. Kakku jää ihanan kosteaksi sisältä.

Maidoton ja munaton versio: tästä kakusta saa helposti myös tehtyä maidottoman ja munattoman version. Maidoton versio syntyy, kun muistaa käyttää maidotonta leivontamargariinia. Munat voi korvata reilulla puolikkaalla purkilla lasten päärynäsosetta (muutkin soseet käyvät. Päärynä on valmiissa kakussa maultaan neutraalein) ja noin 5 ruokalusikallisella vichya. Sose vatkataan sokereiden kanssa ja vichy lisätään varovasti sekoittaen aivan lopuksi.

Raikas hedelmäsalaatti

(pakaste)mustikoita
(pakaste)mansikoita
päärynä
vesimelonia
2 banaania
viinirypäleitä

Kastike:

1 dl appelsiinimehua
2 rkl sitruunamehua
1-2 tl vaniljasokeria
2 tl sokeria
ripaus kanelia

Sulata pakastemarjat. Pese, kuori ja pilko hedelmät ja sekoita keskenään. Sekoita kastikkeen aineet keskenään ja kaada hedelmäsalaatin päälle. Sekoita. Anna maustua jääkaapissa hetken aikaa ja tarjoa mutakakun kaverina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti