Nopeaa arkiruokaa: Hunaja-BBQ lihapullat (ja uunissa paahdettua kurpitsaa)

Untitled

Lihapullat ovat meidän lasten lempiruokaa. Niitä uppoaa tuohon 1-vuotiaaseenkin ihan käsittämätön määrä. Yleensä meidän lihapullat tehdään suunnilleen sen korppujauhopussin kyljessä olevan ohjeen mukaan. Nyt kuitenkin törmäsin Pinterestissä kivan kuuloiseen lihamurekeohjeeseen, jonka pyöräytin lihapulliksi. Resepti löytyi täältä.

Reseptissä on grillikastiketta ja worcesterkastiketta, joita meidän kaapeista ei löytynyt valmiiksi. Ne oli kuitenkin yllättävän helppo tehdä itsekin. Jos totta puhutaan, niin minulla ei ole aavistustakaan miltä worcesterkastikkeen _pitäisi_ maistua, joten en osaa sanoa miten pätevä tämä resepti on ;) Lopputulos, eli lihapullat, maistuivat kuitenkin herkullisilta, joten toimi selvästikin riittävän hyvin.

Nappasin muuten eilen hetken mielijohteesta kaupassa kurpitsan mukaan. Se oli sellainen korkea, vähän päärynän muotoinen ja kyltti sanoi sen olevan myskikurpitsa. Nopea googlaus kertoi, että englanniksi kyseessä on Butternut squash, eli sellainen kurpitsa, joita aika usein näkee resepteissä käytettävän. Ja nenän eteen osuikin juuri sopivanlainen resepti, uunissa paahdettu kurpitsa. Paahtamiseen menee hetki aikaa, joten näitä ei ehkä arki-iltana ala kiireessä paahtamaan. En ole muuten koskaan tehnyt mitään kurpitsaruokaa! Jos siis kesäkurpitsaa ei lasketa. Sen takia minun piti googlatakin, miten kurpitsa käsitellään :D Siis, että kuoritaanko se ja miten saa parhaiten leikattua. Ei se mitään rakettitiedettä ollut, mutta tulipahan tarkistettua ;) Leikataan pohja ja "hattu" pois, kuoritaan (meni ihan tavallisella kuorimaveitsellä), halkaistaan, kaivetaan siemenet ja sellainen tahmea siemenkodan osa pois. Sitten kuutioidaan.

Hunaja-BBQ lihapullat

(n. 24 kpl)

n. 400 g jauhelihaa
2 paahtoleipää
1 rkl + 2 tl worcesterkastiketta
1 rkl sinappia
n. 1 dl grillikastiketta
2 rkl hunajaa
1 tl suolaa
1 tl pippuria

Leikkaa paahtoleivistä reunat pois ja murusta leivät hyvin. Sekoita keskenään jauheliha, leivänmurut, 1 rkl worcesterkastiketta, sinappi, n. 0,5 dl grillikastiketta, 1 rkl hunajaa, suola ja pippuri. Muotoile taikinasta lihapullia. Sekoita kupissa 0,5 dl grillikastiketta, 1 rkl hunajaa ja 2 tl worcesterkastiketta. Levitä se lihapullien päälle esim. pullasudin avulla. Paista 200 asteessa n. 15 minuuttia.

Untitled
Worcesterkastike ja sen kaveri bbq-kastike

Jos kaapista ei löydy valmista grillikastiketta tai worcesterkastiketta, niin ei hätää! Tässäpä niille simppelit ohjeet. Minä en yleensä hirveästi välitä grillikastikkeesta, mutta tämä bbq-kastike oli mielestäni tosi hyvää. Resepti on Sara La Fountainin kirjasta Passion for food, mutta jätin siitä tabasco-kastikkeen pois. Worcesterkastike lötyi puolestaan täältä.

BBQ-kastike

4 rkl ketsuppia
4 rkl ananasmehua
3,5 rkl fariinisokeria
1 rkl tomaattipyrettä

Mittaa ainekset kattilaan ja kiehauta. Anna keittyä muutama minuutti kasaan.

Worcesterkastike

n. 0,5 dl omenaviinietikkaa
1,5 rkl kalalientä
1 rkl hunajaa
0,5 rkl siirappia
1 rkl sitruunamehua
1/4 tl sipulijauhetta
ripaus valkosipulijauhetta

Sekoita ainekset yhteen.

Uunissa paahdettu myskikurpitsa

1 kurpitsa
2 rkl fariinisokeria
sormisuolaa

Kuori ja kuutioi kurpitsa. Laita kuutiot laakeaan kevyesti öljyttyyn uunivuokaan tai uunipellille leivinpaperin päälle. Ripottele päälle fariinisokeri ja sekoita kevyesti. Paahda uunissa 200 asteessa 50-60 minuuttia. Ripottele päälle sormisuolaa.

Kommentit

  1. Näyttää hyvältä! Pitää kokeilla noita lihapullia, kun ne ovat meidänkin perheessä aika hitti, ja mies tykkää kaikesta bbq-maustetusta. Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Kannattaa kokeilla! :) Hauskaa loppuviikkoa teillekin (näin 2 viikkoa myöhässä)! :P

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit