Nopeaa arkiruokaa: hapanimelä kanakastike

Untitled

Eilen vietimme pitkästä aikaa koko päivän kotona. Aamulla käytiin kävelyllä koko perheen voimin. Isoveikka sai valita mihin kävellään ja vastaus tuli kuin tykin suusta: mennään tasoristeyksen katsomaan junia. Meidän lähellä on siis tasoristeys ja pojan suurinta hupia on mennä sinne bongaamaan ohi ajavia junia. Parasta paikassa on ilmeisesti varoituskello ja sulkeutuva puomi, koska olisi tässä lähempänäkin juna-asema, mutta se ei kelpaa sitten ollenkaan. Mutta en valita. On kiva päästä itsekin vähän kävelylle, kun muuten poika ei enää niin hyvin viihtyisi kärryissä. :)

Untitled

Illalla suunnattiin läheiselle kentälle ja isoveikka pääsi kokeilemaan luistimia ensimmäistä kertaa! Eihän se pysynyt niillä pystyssä lainkaan ja koko spektaakkeli oli ohitse aika nopeasti. Pääasia kuitenkin oli, että poika suostui laittamaan luistimet jalkaan ja kypärän päähän, ja että asiasta jäi positiivinen muisto. Mies ja taapero pelasivat luistelun jälkeen vielä hetken aikaa jääkiekkoa sählypallolla ja sitten laitettiin pojat pulkkien kyytiin ja suunnattiin kotia kohti.

Ruoan suhteen meillä oli laiska sunnuntai. Lounaaksi taiottiin pakastimesta kalapuikkoja ja päivälliseksi pyöräytettiin nopea kanakastike. Opiskeluaikoina söimme miehen kanssa usein Uncle Ben'sin valmiita sweet'n'sour-kastikkeita, kunnes yhtäkkiä kyllästyimme niihin täysin. Sen koommin taloudessamme ei ole moista ruokaa nähty, kunnes eilen bongasin Hellapoliisin Kodin suuresta keittokirjasta hapanimelän broilerikastikkeen ohjeen, joka oli kaikenlisäksi tosi helpon ja nopean oloinen. Hyvin maistui meidän taaperollekin, kun maustoi miedosti! Tässä ohje sellaisena kuin se meillä tehtiin:

Untitled

Hapanimelä kanakastike

öljyä paistamiseen
450 g broileria
1 sipuli
1 paprika
2 porkkanaa
0,5 kesäkurpitsa
2 rkl soijakastiketta
n. 1 dl ketsuppia
1 prk ananspaloja + mehu
perunajauhoja + vettä tai vehnäjauhoja suurustukseen
pippuria
mango curry-maustetta tai tavallista currya
(suolaa)

Kuumenna öljy pannussa ja paista broileri siinä. Mausta (suolalla), currymangolla ja pippurilla. Lisää joukkoon mahdollisimman ohuiksi pilkotut kasvikset (kypsyvät npoeammin!): sipuli, paprika, porkkanat ja kesäkurpitsa. Paista muutama minuutti, kunnes kasvikset ovat sopivan kypsiä. Lisää ketsuppi, soijakastike ja säilykeananas mehuineen. Ripottele päälle vehnäjauhoja ja sekoita. Anna kastikkeen vielä pulpahtaa, mutta älä keitä. Tarjoa esimerkiksi riisin, pastan tai nuudeleiden kanssa.

Kommentit

  1. Kysymys tuosta hapanimeläkastikkeesta. Mä tein tätä joskus alkuvuodesta (ja muistan kysyä asiaa vasta nyt) ja hyväähän tää oli, mutta jäin ihmetteleen tuota, että kasvisten lisäyksen jälkeen paistetaan vaan muutama minuutti ja pulpautetaan liemi, eli kasvikset jää melkein raa´aksi. Oonko ymmärtänyt ihan oikein? Mä "keittelin" tätä paljon pidempään, jotta porkkanat oli sopivan kypsiä himpulallekin :)

    VastaaPoista
  2. No jopas nyt unohtui vastata tähän! Vai liekö laiskuus syynä... :) No, joka tapauksessa, asiaan.

    Mä muistan ihmetelleeni samaa, kun ohjetta luin keittokirjasta. Tulin siihen tulokseen, että "muutama minuutti" on aika häilyvä käsite ja siinä voisi pikemminkin lukea, että "kunnes ovat kypsiä" ;) Ajattelin myös, että kasvikset pilkotaan mahdollisimman pieniksi/ohuiksi, jolloin ne kypsyvät aika nopeasti ja ehkä ne on tarkoituskin jättää vähän rapsakoiksi - ainakin jos ruoka on aikuisille tarkoitettu. Lapsille (ainakin meidän) ei kyllä meinaa upota ruoka, jossa on jotain liian kovaa :P Teenpä ohjeeseen pienen korjauksen, niin ei jää toivottavasti enää epäselvyyksiä!

    VastaaPoista
  3. Kiitos :) Mä oon niin urvelo keittiössä, että jäin tätä pohtimaan. Tajusin sentäs kypsennellä pitempään, enkä syönyt ruokaa "raakana" :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit