Isänpäivä

Isänpäivänä meillä ilostuttettiin miekkosta vähän paremmalla aamupalalla: hedelmäsalaatilla, itsetehdyllä patongilla ja pikkupannukakuilla. Kuvaakaan en ehtinyt ottaa, kun oli niin kova hässäkkä! Pannukakuista sentään tein koekierroksen jo aiemmin viikolla, joten niistä tuli silloin räpsäistyä kuva.

Isänpäiväkakuksi halusin tehdä taas jonkun maidottoman kakun. Koska minulla ei ole minkäänlaisia kakuntekotaitoja, kakusta tuli aika sellainen... perusmalli :P Lopputulos oli kyllä oikein hyvän makuinen, mutta aika makea. Ensi kerralla vähemmän kreemiä ja tilalle jotain muuta, ehkä suklaata tai pelkää hedelmää? Kakku oli tummapohjainen ja sen sisällä oli banaanikreemiä, banskuja ja mansikanpaloja. Päälle tuli kaakaokreemiä ja banaanikreemiä. Kostutukseen käytin mansikkamehulla. En nyt laita kakusta sen tarkempia ohjeita, kun en usko, että kukaan ihan tosissaan haluisi samanlaista kakkua lähteä tekemään ;) Itselle pitää kuitenkin laittaa muistiin, että tota banaanikuorrutetta pitää kokeilla muffinssien päälle!

Pikkupannukakut uunissa

(24 kpl)

2,5 dl soijamaitoa (tai muuta haluamaasi maitoa)
2,5 dl vehnäjauhoja
6 kananmunaa
0,75 dl sulatettua margariinia
ripaus suolaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja laita taikinaa muffinssivuoan koloihin (täytä noin puolilleen). Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Kokkareettoman taikinan saa, kun laittaa ensiksi vain puolet maidosta ja sekoittaa siihen muut ainekset. Viimeiseksi lisätään loput maidot. Nämä paistuvat hauskan kuppimaisiksi muffinssivuoassa.

Banaanikuorrute (maidoton)

0,6 dl margariinia
1,25 dl soseutettua banaania (n. 1 iso)
1/2 tl sitruunamehua
1/2 tl vaniljasokeria
n. 7-8 dl tomusokeria

Vatkaa margariini, banaanisose, sitruunamehu ja vaniljasokeri sähkövatkaimella sekaisin. Lisää hiljalleen tomusokeri, kunnes kuorrute tuntuu sopivan paksulta. Tätä voi käyttää niin kakun täytteenä kuin kuorrutteenakin.

Kommentit

Suositut tekstit