Vaahtistaikinaa ja vauvanhoitoa

Hirveä hoppu koko ajan! Pojat nukkuvat päiväunia usein eri aikaan ja oma aika on tosi vähissä. Kaikenlaista on tullut puuhattua, mutta blogiin harvemmin ehdin kirjoitella. Pari viikkoa sitten opettelin virkkaamaan. Suuren käsityölehden uusimmasta numerosta löytyi kiva korin ohje, jonka halusin oppia tekemään. Alkuun tuhraantui pari tuntia, kun yritin saada aloitussilmukkaa tehtyä... Miten se voikin olla niin vaikea! :D Ahkeran googlailun ja yrityksen ja erehdyksen kautta onnistuin lopulta ja kori valmistui sen jälkeen vauhdilla. Olen viimeksi siis tainnut virkata joskus ala-asteella. Kunhan vain pääsin vauhtiin, niin ei se vaikealta tuntunut ollenkaan. Lopputulos näytti tältä (vieläkään en tosin ole saanut lankoja pääteltyä):
Ajattelin, että tuollainen kori olisi kiva äitienpäivälahja. Sisälle voisi esimerkiksi laittaa suklaata tai jotain itse tehtyä. Vaikkapa purkin, jossa on valmiiksi cookies-ainekset lisää-vain-rasva-tyyppisesti tms. Vielä en ole kuitenkaan ehtinyt toista koria virkkaamaan (sen on ehdottomasti oltava vaaleanpunainen, joten tuo ensimmäinen kori ei käy), joten saa nähdä jääkö lahja vain ajatuksen tasolle.

Eilen kokeilin tehdä vaahtokarkkitaikinaa Kinuskikissan ohjeella. Taikina onnistui (ehkä) ihan hyvin, vaikka välillä jouduin kuistille heiluttelemaan vaunuja ja sulatetut vaahtokarkit ehtivät vähän jäähtyä ja jähmettyä. Käytin Euroshopperin vaahtiksia ja sulatetusta massasta tuli kauniin pinkin väristä. Itse kuitenkin halusin vihreää taikinaa, joten kaivoin pastavärit esille. Ajattelin ensiksi värjätä taikinan valkoiseksi ja sen jälkeen lisätä vihreää väriä. Taikinan väri ei kuitenkaan alkanut vaalentua valkoisella, enkä viitsinyt koko purkkia siihen tuhlata. Niinpä laitoin vihreää väriä ja taikinasta tuli harmaata. Vaalensin sitä valkoisella ja lisäsin vielä vähän vihreää. Lopputulos ei ollut ihan sitä mitä ajattelin, vaan näyttää vähän joltain alkulimalta. Nam! Katsotaan miltä se näyttää valmiin kakun päällä, JOS se ikinä pääsee niin pitkälle. Ajattelin käyttää sen sunnuntaina äitienpäiväkakkuun, joten jännityksellä odotamme mitä käy. :P Hyvää äitienpäivää minulle, alkulimakakkua olenkin aina toivonut!

Äsken vielä leivoin aikani kuluksi muffinsseja. Oli niillä ihan käytännönkin tarkoitus. Pakastimemme on nimittäin täynnä mustikoita ja ne pitäisi pikku hiljaa saada tuhottua. Käytin vanhaa hyväksi haivaittua ohjetta, mutta vähän muokattuna. En ole vielä yhden muffinssin syötyäni osannut päättää mitä mieltä olen lopputuloksesta. Vinkiksi vielä voin sanoa, että ei kannata paistaa näitä pelkän ritilän päällä, nimittäin vaahtokarkit nousevat helposti pintaan ja valuttavat möhnää uunin pohjalle! T: pesenpä kohta uunin. Tässä kuitenkin ohje:

Vaahtokarkkimustikkamuffinssit (a.k.a. tahmatassujen muffarit)

3,5 dl jauhoja
1 dl kidesokeria
1 dl ruokokidesokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
noin 100 g vaahtokarkkeja

2 kananmunaa
100 g leivontamargariinia
1 dl mehua (tällä kertaa omenamehua)
1 dl maitoa (tai kauramaitoa maidottomaan versioon)
3 dl mustikoita

Pilko vaahtokarkit pienemmiksi palasiksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää lopuksi joukkoon myös vaahtokarkit. Sekoita sitten loput aineet keskenään ja yhdistä kuivien aineiden kanssa. Annostele muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa 15-20 minuuttia. Ohjeesta tuli 12 isoa muffinssia (käytin amerikanmuffinssivuokia).

Kommentit

Suositut tekstit