lauantai 14. syyskuuta 2013

Buzzador: Satukirjasto (Lasten oma kirjakerho)

Pääsin taas aivan mahtavaan Buzzador-kampanjaan! Tällä kertaa kyseessä oli Lasten oman kirjakerhon Satukirjasto, joka on ladattavissa iPadille AppStoresta.

Lisätietoa Buzzadorina olemisesta saa täältä ja liittyä voi tätä kautta. Lyhyesti sanottuna Buzzadorit pääsevät kokeilemaan mielenkiintoisia ja hauskoja tuotteita ilmaiseksi, ja kertovat omia kokemuksiaan eteenpäin tutuille ja tuntemattomillekin, esim. juuri blogin kautta.

Satukirjasto on iPadilla toimiva sähköinen kirjasto, josta löytyy lähes 100 lasten kirjaa luettavaksi. Kirjat on ryhmiteltu parilla eri tavalla: yhdestä näkymästä löytyvät kaikki kirjat ja sen lisäksi ne on jaoteltu teeman/sankarin mukaan (Prinsessat, Autot, Nalle Puh, Disneyn klassikot ja lisäksi pienimmille lapsille tarkoitettu Minit). Lisäksi Satukirjastosta löytyi muisti- ja palapelejä, sekä erilaisia hahmoesittelyjä kirjojen päähenkilöistä.

Untitled

Untitled

Satukirjastossa minua kiinnosti eniten se, että noin puolet kirjoista oli luettu ääneen. Niitä pytsyy siis lukutaidoton taaperokin itsekseen kuuntelemaan ja "lukemaan". Meillä testihenkilöinä olivat 3- ja 1,5-vuotiaat pojat. Nuoremmalle löytyi Minit-kirjoista yksi kiinnostava ääneen luettu kirja ja isommalle sitten useampiakin mielenkiinnon kohteita. Nuorempi ei vielä itsekseen oikein osaa padia käyttää, mutta 3-vuotias selaili ja kuunteli kirjoja innoissaan. Ei kestänyt kauaa, kun hän oppi milloin sivua kuuluu kääntää (silloin kuuluu jo minunkin lapsuudestani tuttu tietynlainen ääni). Kirjojen selailu ja valintakin onnistuu periaatteessa yksin lapselta, sillä liikkumisen apuna käytetään suuria kuvia. Ääneen luetut kirjat puolestaan on merkitty tietynlaisella ikonilla. Ikoni on kyllä hieman vaikea lapselle huomata ja jäinkin kaipaamaan vielä sitä, että kaikki äänikirjat olisivat löytyneet tietyn valikon alta. Myös haku saattaisi olla hyödyllinen, sillä kirjoja on Satukirjastossa kuitenkin jo aika paljon.

Kirjoja pystyy myös merkkaamaan suosikikseen ja niitä voi myös ladata padille (max. 5 kpl) luettavaksi ilman verkkoyhteyttäkin.

Untitled

Meidän vanhempi poikamme oli siis oikein tyytyväinen Satukirjastoon ja käytti sitä ihan oma-aloitteisestikin tämän tutustumisjakson aikana. Voin suositella! Saas nähdä tuleeko itku silmään, kun Satukirjaston kampanja loppuu ja lempikirjoja ei enää löydykään ;)

2 kommenttia:

  1. Sinulle olisi tunnustusta blogissani ( http://2pystyviivaa.blogspot.fi/ )

    VastaaPoista
  2. Kiitos kivasta tunnustuksesta! :) Laitoin sen kiertämään.

    VastaaPoista