Hellesään herkkuja

Untitled

Viikonloppu vietettiin vanhempieni mökillä ja nyt yritän orientoitua taas arkeen. Miehen kesäloma on vasta elokuussa, joten heinäkuu touhuillaan muita kesäisiä juttuja ja varsinaisen loman kimppuun isketään sitten myöhemmin. Unelmissa siintää joku ulkomaan matka, mutta voi olla, että pysytellään kuitenkin vain Suomen kamaralla. Jää nähtäväksi :) Töiden aloittaminen lähestyy edelleen uhkaavasti ja alan kieltämättä olla jo aika innoissani asiasta. Pinnan alla tietysti kuplii aikamoista kauhua, kun muistan, että olen ollut yli 3 vuotta pois ja lähes kaikki asiat firmassa ovat muuttuneet. Mutta kyllähän se siitä! :P

Viime viikolla nautiskelimme poikien kanssa vesimelonisohjoa välipalaksi (ohje täältä). Oli ihan hyvää, mutta ensi kerralla teen pari asiaa toisin: A) en pakasta melonia ja banaani yön yli - niistä tule aivan liian kovia meidän perusblenderillemme B) Lisään banaanin määrää, että rakenteesta tulee pehmeämpi. Lisäksi viime aikoina on tullut tehtyä myös itse hodarisämpylöitä (ohje Glorian ruoka&viini 4/2013) ja väliin tuli tietysti nakkeja ja uutena kokeiluna sipulihilloketta (ohje Mondo Ruoka&Matka 1/2013). Oli aikuisten makuun, lapsille en edes yritäänyt tuputtaa. :)

Untitled
Vesimelonisohjo

Vesimelonisohjo

7-8 dl vesimelonia
1 banaani
1-2 rkl hunajaa tai muuta makeutusta
1 sitruunan kuori
1 sitruunan mehu
n. 1,25 dl vettä

Pilko vesimeloni ja banaani kuutioiksi ja pakasta muutaman tunnin verran. Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa sohjoksi. Lisää vettä vähitellen, että saat sohjosta haluamasi paksuista.

Untitled
Hodarit ja sipulihilloketta

Hodarisämpylät

(10 kpl)

2,5 dl vettä
1 pss hiivaa (tai 35 g tuoretta)
25 g leivontamargariinia/voita
1 tl sokeria
1 tl suolaa
4,5 dl vehnäjauhoja
1 dl rouheinen sämpyläjauho (Sunnuntai) tai muita haluamiasi jauhoja
2 rkl siirappia
1 rkl vettä

Lämmitä vesi ja liota hiiva siihen. Sulata margariini. Lisää hiivan joukkoon margariini, sokeri ja suola. Alusta jauhot vähitellen takinaan. Vaivaa taikinaa 10 minuuttia yleiskoneella (tai 20 minuuttia käsin). Kohota taikinaa liinan alla 30 minuuttia. Jaa kohonnut taikina 10 osaan ja muotoile pitkulaisia sämpylöitä. Kohota leivinpaperin päällä liinan alla 20 minuuttia. Sekoita siirappi ja vesi, ja voitele seokselle sämpylöiden pinta. Paista sämpylöitä 225 asteessa 10 minuuttia.

Sipulihilloke

500 g sipulia (noin 2 isoa)
1 rkl voita/margariinia paistamiseen
0,5 rkl öljyä paistamiseen
suolaa
pippuria
2 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl hillosokeria

Halkaise sipulit ja leikkaa niista ohuita siivuja. Paista sipuleita öljy-voiseoksessa 20-30 minuuttia, keskilämmöllä. Sekoita välillä. Mausta lopuksi hilloke suolalla ja pippurilla. Lisää lopuksi etkka ja hillosokeri. Hauduta 3 minuttia koko ajan sekoittaen. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

Untitled
Pirjo Rissanen - Kamomillasola

Kirjojakin on tullut luettua oikein runsain mitoin, ja vihdoinkin pääsen taas ruksimaan kirjoja listalta yli! Pienenä syrjähyppynä luin Pirjo Rissasen Kamomillasolan, joka kertoo Saksassa asuvasta Maaritista ja tämän perheestä. Maarit on saanut nuorena lapsen, mutta erinäisistä syistä lapsi ei olekaan asunut hänen luonaan, vaan isovanhemmat ovat ottaneet hänet hoiviinsa. Maarit palaa Suomeen luokkakokoukseen ja samalla alkaa valottua kipeitä muistoja Maaritin nuoruudesta. Mielenkiintoinen, koskettava ja koukuttava!

Untitled
Richard Bach - Lokki Joonatan

Luin myös Lokki Joonatanin, jonka olen mieltänyt jonkinlaiseksi klassikoksi. Kirja ei ollut sellainen mitä odotin ja olen vähän kahden vaiheilla pidinkö siitä erityisemmin. Lyhyt kirja kyllä oli, pisteet siitä! Kirja kertoo lokista nimeltä Jonathan Livingston, joka haluaa oppia lentämään täydellisesti. Sitä ei kiinnosta samat asiat kuin muita lokkeja, eli ainainen ruoan etsintä ja siitä tappelu. Joonatan keskittyy lentämiseen ja tutkii sitä monelta eri kantilta. Lopulta se karkotetaan lokkiyhteiskunnasta erilaisuutensa vuoksi, mutta se ei Joonatania pysäytä, vaan hän jatkaa lentoharjoituksiaan yksin. Kirjaan kätkeytyi varmaankin monenlaista viisautta siitä, kuinka jotkut - eläimet ja ihmiset - ovat erilaisia ja haluavat sellaisia asioita, joita muu yhteiskunta ei voi ymmärtää. Siinä saattaa joutua kärsimään, mutta jos vain uskoo unelmiinsa, saattaa saada tilalle jotain paljon parempaa.

Untitled
Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa

Sarasvatin hiekkaa on kirjan takakannen mukaan ekologinen jännitysromaani. En nyt ehdi kirjoittaa siitä enempää, sillä päiväuniaika on nähtävästi loppunut. Ihan hyvä kirja oli. Kerronta hyppi mielestäni vähän liikaa ja olisin halunnut tietää, mitä lukujen välissäkin tapahtui. Mielenkiintoinen kirja.

  1. Mihail Bulgakov – Saatana saapuu Moskovaan
  2. Richard Bach – Lokki Joonatan
  3. Herman Hesse – Lasihelmipeli
  4. John Steinbeck – Eedenistä itään
  5. Risto Isomäki – Sarasvatin hiekkaa
  6. Peter Hoeg – Lumen taju
  7. Stieg Larsson – Miehet, jotka vihaavat naisia
  8. Anna-Leena Härkönen - Onnen tunti
  9. Carlos Ruiz Zafón - Tuulen varjo
  10. John Irving - Garpin maailma
  11. Paulo Coelho - Alkemisti
  12. Umberto Eco – Ruusun nimi
  13. Frank MacCourt - Seitsemännen portaan enkeli
  14. Georg R. R. Martin - A Dance With Dragons
  15. Thomas Hardy - Tess of the D'Ubervilles
  16. J. K. Rowling - Paikka vapaana

Vuosi 2013, kirjoja luettu: 18

Kommentit

Suositut tekstit