Sitruuna-valkosuklaa cookiet ja feta-pinaattipiirakka

Untitled

Slurpsista vaan itse kullekin! Tällä viikolla kävi hyvä kaveri pitkästä aikaa kylässä ja leivoin sen kunniaksi tarjolle ihania sitruuna-valkosuklaacookieita (ei kaveri sitten kuitenkaan ollut keksituulella ja arvatkaa huviksenne kuka taas kerran syöpötteli pellillisen keksejä? Röyh.) ja feta-pinaattipiirakkaa. Keksien resepti löytyi Annie's noms-blogista ja oli kyllä erittäin herkullista. Piirakkapohja oli vanha tuttu Herkku ja koukku-blogista.

Alkuperäisessä keksireseptissä taikinaa piti jäähdyttää vähintään 6 tuntia, mielellään yön yli. Minä kuitenkin leivoin ne suoraan ja olin tyytyväinen lopputulokseen. Keksit pyöräytetään palloiksi ja ne voi joko laittaa suoraan pellille tai sitten pyöräyttää tomusokerissa. Keksien ulkonäöstä tulee hieman erilainen riippuen siitä kumman tavan valitsee. Minun mielestäni tomusokerissa pyöräytetyt näyttivät kivemmilta ja ne jäivät hieman paksummiksi, mutta maku oli tosiaan aika samanlainen. Ehkä ensi kerralla kokeilen tuota jäähdytystäkin, mutta silloin täytyy keksien tarve ennakoida hyvissä ajoin ;)

Untitled
Vasemmalla tomusokeroitu versio, oikealla naturel.

Untitled
Edessä pullukampi tomusokeriversio, takana litteämmäksi jäänyt naturel-versio.

Sitruuna-valkosuklaacookiet

3 dl vehnäjauhoja
0,5 rkl maizenaa
0,75 tl ruokasoodaa
130-150 g valkosuklaata, pieninä palasina
100 g leivontamargariinia/voita
1,2 dl sokeria
2,5 rkl fariinisokeria
0,5-1 sitruunan kuori
1 kananmuna
0,5 rkl sitruunamehua (n. puolikas sitruuna)
0,5 tl vaniljasokeria
(tomusokeria)

Vatkaa leivontamargariinia, sokeri, fariinisokeri ja sitruunankuori sähkövatkaimella (n. 2 minuuttia). Lisää kananmunat ja sitruunamehu, ja sekoita. Lisää sitten vehnäjauhot, sooda, pilkottu suklaa ja vaniljasokeri. Sekoita taikinaksi. Laita tomusokeria syvälle lautaselle. Ota taikinasta 1,5-2 rkl:n kokoisia palloja ja pyöräytä pallot tomusokerissa. Laita leivinpaperille pellille ja paista 180 asteessa 8-9 minuuttia. Anna jäähtyä pellillä n. 10 minuuttia ennen siirtämistä.

Untitled

Feta-pinaattipiirakka

Pohja:
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
0,75 dl oliiviöljyä
0, 75 dl vettä
ripaus suolaa

Täyte:
1 iso sipuli
100-200 g tuoretta pinaattia
basilikaa n. 1/3 puntti
1 prk fetaa/salaattijuustoa, kuutioina
oliiviöljyä

Sekoita pohjan ainekset käsin voitelemattomassa piirakkavuoassa ja levitä vuokaan. Esipaista 200-asteisessa uunissa 10 minuuttia.

Huuhdo pinaatin lehdet. Ryöppää tuoretta pinaattia kiehuvassa vedessä muutama minuutti. Huuhdo siivilässä ja purista ylimääräinen vesi pois. Leikkaa pinaatti pienemmäksi silpuksi. Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja kuullota sipuleita muutama minuutti. Lisää loppuvaiheessa myös pinaatti ja silputtu basilika. Ota pannu pois liedeltä ja sekoita joukkoon fetajuustokuutiot. Mausta seos pippurilla. Kaada täyte esipaistetun piirakkapohjan päälle. Sekoita ruokakerma ja kananmunat keskenään ja kaada seos täytteen päälle. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 30 minuuttia.

Kommentit

  1. Eikö noita cookiepalloja litistetä ollenkaan ennen paistamista?

    VastaaPoista
  2. Anteeksi, että vastaaminen kesti! Kesälomalla en vilkaissutkaan blogiin päin, mutta nyt taas käärin hihat ja alan hommiin.

    Palloja ei tosiaan tarvitse litistää. Alkuperäisessä ohjeessa kyllä kehotettiin vähän litistämään, mutta vain siksi, etteivät taikinapallerot vieri pelliltä alas. Mutta minä en tosiaan niitä litistänyt.

    VastaaPoista
  3. Montako cookieta ohjeella tulee?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit