maanantai 22. huhtikuuta 2013

Kanaa Tikka Masala ja isäkuukauden viimeinen viikko

kanaa intialaisittain

Miehen isäkuukauden viimeinen viikko pyörähti käyntiin. Tässä kävi taas se perinteinen juttu: kun loma alkaa, silmien edessä avautuu äärettömältä tuntuva aika ja tulee autuas tunne, että meillähän on mahdollisuuksia tehdä vaikka mitä. Sitten jossain vaiheessa, ehkä toisen viikon puolivälissä, ajankulkuun tulee selvästi jokin virhe, sillä se kiihtyy huomattavasti. Yhtäkkiä tajuaa, että loma on jo puolessa välissä ja sitten huomaakin katsoneensa väärin ja että itseasiassa viimeinen lomaviikko onkin jo käynnissä. Kun sitten kuumeisesti kelaa taakse päin, että tuliko nyt varmasti käytettyä kaikki vapaus ja mahdollisuudet hyväksi, niin aika usein huomaa, että ei suinkaan. Käytiinkö ratikkamuseossa? Ei. Käytiinkö pizza hutin lounasbuffassa? Ei. Käytiinkö Sea Lifessa? Ei. Onneksi sitä sitten tajuaa, ettei loman tarvitse olla suorittamista. Tekee juuri ne asiat, mitä haluaa ja jaksaa, ja lopun voi toteuttaa vaikka sen tavallisen arjen lomassa tai seuraavalla lomalla. Kyllä mekin aika paljon ehdittiin puuhata, vaikka nuo yllä mainitut jäivät tällä kertaa tekemättä. Käytiin ainakin risteilyllä, Snadistadissa, pyöräilemässä, kävelyillä ja leikkipihalla/puistossa leikkimässä. Lisäksi on järjestetty tuparit ja käyty kaksilla synttäreilä. Ja sitten käytettiin paljon aikaa päiväunitaisteluihin, kauppareissuihin ja muihin arkisiin asioihin, joita (ainakaan) lapsiperheessä ei pääse pakoon. Peuslomaa siis! Seuraavalla lomalla haluaisin päästä kunnolla ulkomaille!

Tänään lounaaksi syötiin intialaistyyppistä ruokaa, joka valmistui noin puolessa tunnissa. Sopii siis hienosti arkiruoaksi! Ateriaan kuului kanaa, jasmiini-basmatiriisisekoitusta, kurkkuraita, naan-leipää (valmiina kaupasta ostettua) ja mangolassi. Tämä on se, mitä intialainen ruoka minulle tarkoittaa ;) Pitäisi varmaankin joskus avartaa makumaailmaa, mutta ehtiihän sitä! Tämä ruoka on muuten maultaan mietoa, joten se sopii hyvin lapsillekin ja muille, jotka eivät tulisesta/mausteisesta ruoasta niin välitä. Kanakastike perustuu tähän ohjeeseen.

Kanaa Tikka Masala

400-500 g broilerin fileitä
2 rkl öljyä
1-2 valkosipulin kynttä
1/4 tl kuivattua inkivääriä
1-2 sipulia
1-2 tomaattia
0,5-1 tl paprikajauhetta
0,5 - 1 tl pippuria
3/4 tl suolaa
1 tl hunajaa
n. 0,5 tl kanelia
1/2 sitruunan mehu (n. 2 rkl)
150 - 200 g lunnonjugurttia tms.

Pilko broileri pienemmiksi paloiksi ja paista uunissa 220 asteessa 20 minuuttia. Kääntele kananpaloja kypsennyksen puolivälissä. Halutessasi voit kevyesti ripotella suolaa kanan päälle ennen kypsennystä.

Silppua sipulit ja valkosipuli, ja kuumenna öljy pannussa. Paista sipuleita, valkosipulia ja inkivääriä 5-6 minuuttia. Pilko sitten tomaatit pieneksi silpuksi ja lisää pannulle. Laita kansi päälle ja paista 5 minuuttia (tomaatin on tarkoitus mennä aika mössöksi). Lisää sitten mausteet: paprika, pippuri, suola ja hunaja. Siirrä paistos sopivaan kulhoon ja surauta sauvasekoittimella tahnaksi. Laita tahna sitten takaisin paistinpannulle ja lisää siihen kaneli, sitruunamehu ja jugurtti, ja sekoita. Lisää lopuksi vielä broileri ja anna paistua vielä 5 minuuttia.

Kurkkuraita

150 g maustamatonta jugurttia
puolikas kurkku
pippuria
ripaus suolaa

Raasta kurkku karkeaksi raasteeksi. Sekoita jugurtti, kurkkuraaste ja mausteet keskenään.

Mangolassi

(4 annosta)

250 g maustamatonta jugurttia
1,5 dl maitoa
300 g mangokuutioita (pakaste)
4 tl sokeria

Sulata mangokuutioita hieman mikrossa, mutta jätä ne kuitenkin kohmeisiksi. Mittaa kaikki aineet tehosekoittimeen ja sekoita pari minuuttia.

---
Kirjahaasteen kuulumisia: sain juuri luettua Frank McCourtin Seitsemännen portaan enkelin. Aluksi valittelin, etten oikein meinaa päästä vauhtiin kirjan kanssa ja luinkin välissä toisen kirjan. Kun aloitin tämän kirjan uudestaan, se imaisi minut heti mukaansa. Kirja on omaelämänkerrallinen tarina irlantilaisen Frankin lapsuudesta pula-aikaan. Tarina oli aika surullinen, mutta toisaalta hauskakin, niinkuin minua ennalta varoitettiinkin. Ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Untitled

  1. Mihail Bulgakov – Saatana saapuu Moskovaan
  2. Richard Bach – Lokki Joonatan
  3. Herman Hesse – Lasihelmipeli
  4. John Steinbeck – Eedenistä itään
  5. Risto Isomäki – Sarasvatin hiekkaa
  6. Peter Hoeg – Lumen taju
  7. Stieg Larsson – Miehet, jotka vihaavat naisia
  8. Anna-Leena Härkönen - Onnen tunti
  9. Carlos Ruiz Zafón - Tuulen varjo
  10. John Irving - Garpin maailma
  11. Paulo Coelho - Alkemisti
  12. Umberto Eco – Ruusun nimi
  13. Frank MacCourt - Seitsemännen portaan enkeli
  14. Georg R. R. Martin - A Dance With Dragons
  15. Thomas Hardy - Tess of the D'Ubervilles
  16. J. K. Rowling - Paikka vapaana
Vuosi 2013, kirjoja luettu: 11

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti